TALOUS

”Sosiaaliturva ja työttömyystuki eivät ole kestäviä ratkaisuja; ne ovat kuin laastaria paiseen päälle ja synnyttävät syrjäytyneiden luokan. Jotta ihminen voisi tuntea itsensä arvostetuksi, hänelle tulee suoda nämä kolme asiaa: kunnioitus, koulutus ja taloudellinen omavaraisuus.” P.R. Sarkar

Taloudellinen ja poliittinen valta ovat nykytilanteessa nivoutuneet yhteen. Vapaan  markkinatalouden haittapuolia on, että se antaa myös vapauden hyötyä muiden kustannuksella. Siksi Sarkarin mallissa taloudellinen ja poliittinen valta eriytetään, suositaan paikallistaloutta mutta globaalia hallintoa.

Mielekäs työ oikeudenmukaisella palkalla on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus. Työn tulee tarjota mahdollisuus omien tietojen ja taitojen hyödyntämiseen, mikä lisää työssä viihtymistä ja sen palkitsevuutta. Työstä maksettavan palkan on oltava riittävän korkea, jotta ihmiset voivat hankkia perustarpeensa omalla työllään. Sarkarin mallissa avustuksia annetaan vain erityistapauksissa kuten fyysisesti tai psyykkisesti työkyvyttömille. Muille lainsäädäntö turvaisi mielekästä työtä elannon saamiseksi.

Paikallistalous

Kapitalistinen talousjärjestelmä on siirtynyt kohti globalisaatiota ja ylläpitää äärimmäistä epätasa-arvoa ja riistoa. Järjestelmän ongelmana on, että se ei edistä kaikkien hyvinvointia, säilytä luonnon tasapainoa tai pidä paikallisia yhteisöjä elinvoimaisina vaan perustuu omanvoiton tavoitteluun ja keskittää taloudellisen vallan harvojen käsiin.

PROUTin periaatteiden mukaisen uushumanistisen yhteiskunnan tavoite onkin autonominen, mahdollisimman omavarainen paikallistalous, joka toimii periaatteella ”tuotanto tyydyttämään ihmisten tarpeita” nykyisen ”tuotanto voittoa varten” -periaatteen asemasta. Tavoitteena on paikallisten ihmisten asiantuntemuksen ja ammattitaidon hyödyntäminen ja työllistäminen alueen yrityksissä. Tämä takaa mahdollisuuden päättää paikallisista raaka-aineista, työvoimasta ja pääomasta. Se helpottaa myös kaikentyyppisten taloudellisten ongelmien ratkaisua. 

Tällainen alueellinen perusyksikkö voisi olla vähintään sadantuhannen henkilön muodostama alue, jonka rajat määritetään maantieteellisten tekijöiden, luonnonvarojen, kielen, kulttuuriperinteen, historian sekä yhteisten ongelmien ja voimavarojen pohjalta. Esimerkiksi saamelaiset voisivat muodostaa tällaisen talousalueen. Näissä alueellisissa yksiköissä pystytään parhaiten kytkemään taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys ihmisten perustarpeiden täyttämiseen ja mahdollistamaan täystyöllisyys ja hyvinvointi. 

Jokaisen talousalueen tehtävänä on suunnittella ja toteuttaa omia kehitysohjelmia, jotka pohjautuvat sen luonnonvaroihin, maa-alueisiin, vesistöihin, kulttuurisiin olosuhteisiin, liikenneyhteyksiin ja teollisuustoiminnan mahdollisuuksiin. Vaikka talouden suunnittelu tapahtuukin ensisijaisesti paikallistasolla, perusyksikössä, suunnittelussa voi tulla esiin asioita, jotka on ratkaistava esimerkiksi globaalilla tasolla. Talousalueiden väliseen vapaakauppaan kannustetaan silloin, kun alueen omavaraisuus on saavutettu. Tämä tasoittaisi tilapäistä yli- tai alituotantoa.

Alueellinen omavaraisuus on tehokkain tapa kohottaa kaikkien elintasoa. Taloudellisen vaurauden lisäksi paikallistalous edesauttaa yksilön ja yhteiskunnan psyykkistä ja henkistä kehitystä.

Tehokkaat työn kannustimet

Yhteiskunnan menestyminen riippuu sen jäsenten tuottavuudesta ja luovuudesta. Minimi- ja maksimipalkkojen välistä eroa on pienennettävä, mutta ei poistettava kokonaan.

Palkkiot ja erilaiset kannusteet motivoivat ihmisiä kehittämään ja hyödyntämään voimavarojaan. Osa tuotoista pitäisikin kohdentaa palkkioihin, niin että ihmisillä on suuremmat mahdollisuudet ja motivaatio edistää omaa ja yhteiskunnan hyvinvointia. Palkkion suuruus määräytyisi heidän työnsä arvosta yhteisölle tai yhteiskunnalle – joko heidän suuren työpanoksensa tai erityislahjakkuutensa perusteella. 

Raha on vain yksi keino motivoida ihmisiä. Kannustimina voidaan lisäksi käyttää etuuksia, mukavuuksia, lisäresursseja tai tunnustuksia esimerkiksi merkittävästä koko yhteiskuntaa hyödyttävästä parannuksesta tai keksinnöstä. Kannusteiden pitää olla merkityksellisiä saajalleen.

Vaikka lahjakkuuden ja ahkeruuden palkitseminen onkin oleellista yhteiskunnan hyvinvoinnin vuoksi, on huolehdittava, etteivät kannustimet nouse liian suuriksi. Samoin olisi jatkuvasti tarkkailtava minimi- ja maksimipalkkojen välistä eroa. Liian suuret kannusteet samoin kuin palkkaerotkin voivat vaikuttaa kielteisesti työmotivaatioon ja -ilmapiiriin.

Miten hyödykkeet ja palvelut tuotetaan?

Uushumanistisessa yhteiskunnassa talous toimii ihmisten todellisten tarpeiden pohjalta ja hylkää voiton tavoittelun talouden tärkeimpänä päämääränä. Paikallistalouden vauraus perustuu siihen, että alueen ihmiset käyttävät omalla alueella valmistettuja tuotteita. Tämän varmistamiseksi on huolehdittava tuotteiden hyvästä laadusta koulutuksen ja jatkuvan kehittämisen avulla. Järjestelmä kohottaa kaikkien elintasoa ja varmistaa täystyöllisyyden.

Sarkar ryhmittelee tuotteet ja palvelut välttämättömiin, tarpeellisiin sekä ylellisyystuotteisiin ja -palveluihin. Välttämättömiä kaikille ovat esimerkiksi asunto, puhdas vesi, jätehuolto, energia, ruoka, vaatteet, taloustarvikkeet, koulutarvikkeet ja lääkkeet. Tarpeellisiin kuuluisivat esimerkiksi tietyt muut ruoka-aineet ja vaatteet, muut kirjat kuin koulukirjat, kodinhoitoon tarvittavat koneet ja välineet sekä matkapuhelimet ja tietokoneet.

Välttämättömyystuotteita ja mahdollisimman pitkälle myös tarpeellisia tuotteita ja palveluita tuottavat ja myyvät osuuskunnat.Ylellisyystuotteiden ja -palveluiden tarjonnasta vastaavat pääasiassa pienet yksityisyritykset. 

Kun kehityksen myötä jokainen pystyy ostamaan välttämättömiä perustarvikkeita, niihin voitaisiin asteittain laskea mukaan osa tarpeellisista tuotteista. Jokin nyt ylellisyystuotteeksi luokiteltu tuote voitaisiin myöhemmin siirtää tarpeellisten, jopa välttämättömien ryhmään.

Sama koskee palveluita. Välttämättömiin peruspalveluihin kuuluvat mm.  eriasteiset  koulutusjärjestelmät, sairaalat, vesi- ja jätehuolto, energiantuotanto, tietoliikenne sekä maa-, vesi- ja ilmaliikenne. Kaikki muut palvelut luokiteltaisiin tarpeellisiksi tai ylellisyyspalveluiksi.

Näitä tuotteita ja palveluita tuotetaan joko avainteollisuudessa, osuuskunnissa tai pienyrityksissä.

Avainteollisuus

Valtion johtamaan avainteollisuuteen ja -palveluihin lasketaan sellaiset alat, jotka ovat välttämättömiä muiden alojen ja koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Sellaisia ovat esim. energiantuotanto, liikenneyhteydet ja tietoliikenne. Nämä alat ovat kriittisen tärkeitä koko taloudelle, vaativat suuria investointeja ja ovat vaikeita hajasijoittaa. 

Avainteollisuuden tulisi toimia  ”ei voittoa, ei tappiota” -periaatteella. Tuotto investoidaan joko toiminnan kehittämiseen tai maksetaan bonuksena työntekijöille tehokkuuden, laadun ja työtyytyväisyyden varmistamiseksi. Osa tuotosta voitaisiin jättää vararahastoon mahdollisen tappiokauden varalle.

Avainteollisuus huolehtii yhteiskunnan toimivuudesta tarjoamalla perusmateriaaleja ja -palveluita kuluttajille ja osuuskunnille kohtuuhintaan. Paikalliselinten  tehtävänä on valvoa, että avainteollisuuteen kuuluvia yrityksiä johdetaan eettisesti, tehokkaasti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. 

Osuuskuntapohjaiset keskisuuret yritykset

”Vain osuustoiminta voi varmistaa ihmiskunnan terveen, kokonaisvaltaisen kehityksen, ja vakiinnuttaa ihmisten välisen pysyvän yhteyden.” P.R. Sarkar

Valtaosa perushyödykkeiden ja -palveluiden tuottamisesta tapahtuu työntekijöiden omistamien ja johtamien osuuskuntien kautta. Osuuskuntina toimisivat keskisuuret ja sellaiset suuryritykset, jotka eivät kuulu avainteollisuuteen. Osuuskunnat vastaisivat mm. ruoan tuotannosta, jalostamisesta ja jakelusta, asuntotuotannosta, vaatetuksesta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. 

Osuustoiminnassa usean henkilön varallisuus ja resurssit voidaan yhdistää. Osuuskuntien jäsenet hyötyvät tästä alempina tuotantokustannuksina, tehokkaampana tuotantona ja suurempana taloudellisena turvallisuutena. Voitot jaetaan osuuskunnan työntekijöiden kesken osuuskuntaan sijoitetun pääoman ja työpanoksen mukaan. 

Osuustoiminnallinen talous pitää kuluttajahinnat alhaalla ja vahvistaa yhteisöhenkeä luoden harmoniaa yhteiskuntaan. Osuuskunnat niin ikään osoittaisivat suurempaa sosiaalista vastuuta ja pitäisivät parempaa huolta ympäristöstä, koska sen jäsenet asuvat ja työskentelevät osuuskunnan vaikutusalueella.

Osuuskuntien tehokas toiminta ja menestys edellyttävät eettisesti toimivia ja vastuuntuntoisia jäseniä, pätevää ja tehokasta johtoa sekä paikallistason kannustusta ja tukea. Lisäksi tarvitaan hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja. Osuuskuntajärjestelmän luominen ei tapahdu hetkessä. Parasta on ensin perustaa menestyviä malliosuuskuntia, joita sitten käytetään opetustarkoituksiin ja esimerkkeinä. 

PROUTin periaatteiden mukaan toimivassa yhteiskunnassa on useita erilaisia osuuskuntia.

• • Maatalousosuuskunnissa viljelijät hankkivat yhdessä siemenet, lannoitteet ja työkoneet sekä markkinoivat tuotteitaan. 

• • Tuottajaosuuskunnat hoitavat teollisen tuotannon ja rakennusalan. Suurten tuottajaosuuskuntien alihankkijoiksi on mahdollista perustaa useita pieniä satelliittiosuuskuntia, joiden jäsenet voivat työskennellä myös kotoa käsin muiden perheenjäsenten kanssa. 

• • Kuluttajaosuuskunnat puolestaan vastaavat tuotteiden myynnistä alueensa kuluttajille kohtuuhintaan. Raha kiertää paikallistalouden sisällä ja ihmisten tulot ja ostovoima nousevat.

• • Palveluosuuskunnissa toimivat mm. lääkärit, sosiaali- ja hoitoalan työntekijät, asianajajat ja konsultit.

• • Taiteilijoilla ja käsityöläisillä on omat osuuskuntansa. Myös pankit toimisivat osuuskuntaperiaatteella.

• • Kotiäideillä ja -isillä, vammaisilla  ja eläkeläisillä on omat osuuskuntansa, jotka huolehtivat heidän toimeentulostaan. Muiden osuuskuntien tuotoista menee osa tukemaan näitä osuuskuntia.

Pienet yksityisyritykset

Sarkarin mallissa ylellisyystuotteiden ja palveluiden tuottamiseen erikoistuvat pienet yksityisyritykset, monesti perheyritykset. Niillä olisi esim. ravintoloita, erikoiskauppoja, käsityöpajoja, pieniä klinikoita ja hoitoloita sekä korjaamoita. Tämä rohkaisisi yksilöitä, perheitä ja pieniä yhteisöjä aloitteellisuuteen ja luovuuteen. 

Yksityisyritysten myynnille ja työntekijöiden määrälle asetettaisiin kuitenkin katto, mikä estää varallisuuden liiallisen kasaantumisen. Kun yritys saavuttaisi tämän katon, se joko muutettaisiin osuuskunnaksi tai se jatkaisi toimintaansa pienimuotoisempana, jolloin se voisi jatkaa yksityisyrityksenä.

Yhteiskunnan elinvoimaisuuden mittari

Elintasovertailuja eri maiden välillä tehdään yleensä käyttämällä kunkin maan BKT/asukas -lukuja. Pelkkä tulojen kasvu/henkilö ei kuitenkaan ole Sarkarin mukaan pätevä hyvinvoinnin mittari. Raha voi esimerkiksi menettää arvoaan inflaation vuoksi tai verot voivat nousta suhteettomasti tulojen noustessa. 

Yhteiskunnan elinvoimaisuudesta kertoo sen sijaan ihmisten elämänlaadun parantuminen. Se näkyy laadukkaampina tuotteina ja palveluina, parempina mahdollisuuksina kehittää fyysisiä, psyykkisiä ja henkisiä tietojaan ja taitojaan sekä viihtyisämpänä elinympäristönä. Yhteiskunnassa, jossa ihmisten tasapainoista kehittymistä tuetaan, materiaalinen kulutus ohjautuu luonnollisella tavalla hyvinvointia, kehitystä ja ilmapiiriä kohottavaan suuntaan.

Lue lisää: Visio paremmasta maailmasta: kirja tai e-kirja.